Tietoa mainostajalle ›

tiistai 19. tammikuuta 2016

Mintulla maustettu veriappelsiini-porkkanasalaatti & fetaa


En vietä tipatonta-, sokeritonta- tai mitään muutakaan kieltäytymisen tammikuuta. Sen sijaan vietän sitruskuukautta ja otan ilon irti appelsiineista ja sitruunoista nyt, kun niiden sesonki on parhaimmillaan.  Kyhäsin tämän mintulla maustetun veriappelsiini-porkkana-fetasalaatin lounaakseni jääkaapin jämistä ja hedelmäkulhosta löytyvistä aineksista, mutta tein tätä uudelleen heti seuraavana päivänä, sen verran kelvollista siitä tuli.

Veriappelsiini-porkkana-fetasalaatti & minttua (yhdelle)

2 pientä veriappelsiinia
2 porkkanaa
75 g lampaan- tai vuohenmaitofetaa
Kourallinen tuoretta minttua
2 rkl laadukasta oliiviöljyä
Mustapippuria myllystä
Sormisuolaa

Kuori appelsiinit veitsellä siten, että myös hedelmälihaa suojaava kalvo irtoaa. Leikkaa appelsiinit pyöreiksi kiekoiksi. Kuori porkkanat ja laikkaa ne ohuiksi kiekoiksi esim. vihannesmandoliinilla. Asettele porkkanat ja appelsiinit lautaselle kerroksittain. Murenna päälle fetajuustoa ja viimeistele annos tuoreella mintulla sekä laadukkaalla öljyllä. Sirottele päälle vielä sormisuolaa ja rouhi päälle myös mustapippuria myllystä.



2 kommenttia:

Claudia & Elias kirjoitti...

Mekin vannomme sitrustäytteisen tammikuun nimeen!
Veriappelsiinit ovat niin kauniita, että niitä tekee mieli kantaa kotiin jo pelkästään siksi, ja näin mintun sekä fetan kanssa ne ovat vielä aika lyömätön makuyhdistelmäkin.

PS. Sitruksista puheen ollen, purnukkamme säilöttyjä sitruunoita alkaa kovaa vauhtia ehtyä, joten lupailemallesi reseptille olisi kovaakin kovempi kysyntä ;)

Selina kirjoitti...

Veriappelsiinit ovat kyllä ihania jo ihan sellaisenaan! Ja hei, nyt se lupailemani resepti on löytänyt tiensä blogiin asti. :)