Tietoa mainostajalle ›

maanantai 12. marraskuuta 2012

Isänpäivä: rapeaa possunkylkeä ja madeirakastiketta


Juhlapäiviin kuuluu, että sankari saa valita päivän menun. Isänpäivänä oli luonnollisesti lapseni isän vuoro. Aamu alkoi miehekkäästi englantilaisella aamiaisella, joskin sitä nautti pöydässä vain yksi henkilö. Minun on myönnettävä, etten voi sietää kyseistä aamupalaa, mutta eläköön vapaus.

Toivepäivällisen sapuska sen sijaan lukeutuu myös omiin suosikkeihini. Uunissa ylikypsäksi haudutettu ja pannulla rapeaksi paistettu possunkylki on alunperin veljeni bravuuri. Vuosia se on kuitenkin lukeutunut myös omaan viikonloppu- ja juhlaruokarepertuaariini. 

Liha on pinnalta rapeaa ja sisältä suussasulavaa, siis täydellistä! Madeirakastike, tyrni-salottisipulihilloke, perunapyre ja voissa pyöräytetyt, keitetyt kyssäkaalikuutiot sopivat possun lisukkeiksi mainiosti.

Jos mielit tehdä tätä ruokaa, huomioi, että sen valmistaminen vaatii vähän ennakoimista. Lihan valmistaminen tulee nimittäin aloittaa pari päivää ennen sen tarjoamista. Lopputulos on kuitenkin takuulla vaivan väärti.

Tämän tapaista possua on melko usein tajolla myös kahdessa lempiravintoloihini lukeutuvassa paikassa, Ateljé Finnessä ja Kuurnassa. Jos listalla on rapeaa possua, tilaan sitä näissä paikoissa melkein aina. Kotiversio on kuitenkin ainakin lähes yhtä hyvää.




Rapea possunkylki

1 kg luutonta (luomu)possunkylkeä
rypsiöljyä (aina parempi, jos käytät ankanrasvaa)
tuoretta timjamia ja rosmariinia
4 valkosipulinkynttä viipaloituina
suolaa

1. päivä
Mausta possu suolalla. Marinoi possua vuorokausi öljyn, valkosipulin ja yrttien seoksessa.

2. päivä

Poista valkospipulit ja yrtit. Laita possu uunivuokaan ja kaada päälle rypsiöljyä niin paljon, että liha peittyy kokonaan. Paista 100-asteisessa uunissa 6-8 tuntia. Nosta liha pois öljystä. Jäähdytä ja poista nahka. Laita jääkaappiin prässiin painon alle yöksi. 

3. päivä

Leikkaa lihasta annospaloja. Laita palat kylmälle pannulle ja paista rapeaksi.

Tarjoa lisänä madeirakastiketta ja vaikkapa perunapyrettä, tyrni-salottisipulihilloketta ja voissa pyöräytettyjä, keitettyhä kyssäkaalikuutioita.

Madeirakastikie

nokare voita
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
timjamin oksa
pari tuoretta rosmariinin neulasta
parin cm pala porkkanaa kuutioituna
(olisin laittanut myös juuriselleriä, jos minulla olisi sitä ollut)
2,5 dl madeiraa
2,5 dl demi glacea
pari kokonaista mustapippuria
suolaa ja mustapippuria myllystä

Kuullota silputtua salottisipulia ja kokonaista kuorittua valkosipulinkynttä hetki voissa. Lisää yrtit ja silputut juurekset. Lisää demi glace ja madeira sekä kokonaiset mustaippurit. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta miedolla lämmöllä, kunnes nesteestä on jäljellä noin puolet. Siivilöi kastike. Mausta tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Mietin tässä sitä, voiko tuon nahan mitenkään käyttää hyödyksi, esim. paahtamalla sen rapeaksi?

Selina Vienola kirjoitti...

Hauskaa, jos ohjeesta on iloa! Itselleni ei ole koskaan tullut mieleen hyödyntää possunnahkaa. Kun possunpalat laittaa kylmälle pannulle, rasvapuoli alaspäin ja paistaa ne, niihin tulee kuitenkin ihanan rapea pinta.